Translate

torstai 24. joulukuuta 2009

Joulun merkitys

Luukkaan evankeliumi:



2:1 Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava.

2:2 Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana.
2:3 Ja kaikki menivät verolle pantaviksi, kukin omaan kaupunkiinsa.
2:4 Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi on Beetlehem, hän kun oli Daavidin huonetta ja sukua,

2:5 verolle pantavaksi Marian, kihlattunsa, kanssa, joka oli raskaana.
2:6 Niin tapahtui heidän siellä ollessaan, että Marian synnyttämisen aika tuli.
2:7 Ja hän synnytti pojan, esikoisensa, ja kapaloi hänet ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut sijaa majatalossa.
2:8 Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa.
2:9 Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti.
2:10 Mutta enkeli sanoi heille: "Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle:

2:11 teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa.
2:12 Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa."

lauantai 19. joulukuuta 2009

Hassu jouluväki

Olipa kerran hassu joulutonttu
asuntona pieni lumimonttu
oli myös hassu joulupukin muori
kinkkua kokkaili banaaneja kuori

Joulupuuron hän kerran keitti
sekaan purkkapaketin heitti
hernekeittoon suklaata laittoi
esiliinan päähänsä taittoi

Joulupukki päätä pyöritti
kokille soitti partaansa nyöritti
saapui kokki iloinen pullea
vatsa pyöreä suuri ja mullea

Kattilaan hän kaatoi rokkia tangoa
hedelmäkulhosta palan mangoa
tanssi alkoi jouluväen tuvassa
mitähän kummaa nyt oli luvassa?

Sikin sokin koko jouluväki
tuvan seinällä kukkui pieni käki
mikä nyt neuvoksi väelle hassulle
miten käy kinkkunassulle?

Kanalaan juoksee kokki uusi
orrella kaksi kanaa jo huusi
Huanita ja Carmensita hieno
ensimmäinen kuin naapurin Vieno

Paistiksi eivät suostu kanat orren
lentävät päälle suuren oljenkorren
sieltä kaakatus kova sota alkaa
hyppivät kilpaa vaihtavat jalkaa.

Ulkoa kuuluu suhinaa siipien
hassuväki ulos häipyy hiipien
enkelin hempeä laulu kun kaikaa
onnea suloista väessä saa aikaan

Muuttuu jo koko hassu jouluväki
seinällä ei enää kuku käki
joululaulut alkavat kaikua
äänet kauniit tuvassa raikua

Tontut tekevät lahjoja lapsille
mummoille vaareille harmaahapsille
kaikki nyt hyvin joulu pian koittaa
ilo ja onni sydämissä voittaa!


Kirj. Rea Aalto

tiistai 15. joulukuuta 2009

Pakkoruotsista puhutaan

Jag tycker svenska är bra att kunna
Eikö vois muillekin kunskapen unna
Bättre med många language att prata

Så kan man monen kanssa tjata!


Bättre att vara lite rikare
Än bittert på andra kolla med kikare!
Vai olisko bättre olla kieliköyhä
Och verbalt aika löyhä?


Man kan prata många kieltä
och visa andra mitä mieltä
olisi siinä ettei kan språka
silloin alkaa med andra bråka!

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Iltapala

Sain aikaiseksi mennä ulos tänään.
Vau, kävin vain kaupassa ei sen kummempaa.
Systeri soitti ja kehoitti menemään kävelylle.
No jos hän asuisi vielä tuossa aika lähellä
niin mikä ettei?
Mutta mennä tuonne pimeään ja kylmään yksin
happihyppelylle--Nej tack!

Tuli taas tänäänkin narkattua, siis tätä nettiä
ja tv:ä vuoronperään.
Onko tämä sitten sitä nykyaikaista elämää?

Seurustella netissä, itsensä kanssa enimmäkseen tai
eihän sitä tiedä vaikka olisi suurikin joukko
seurustelemassa.

Taitavat olla supisuomalaisia siinä tapauksessa, hiljaista kansaa
kun ollaan, kuulemma....

Aamulla metrolla töihin, Kampin pysäkillä ulos ja sitten kävelen
että saan edes vähän liikuntaa.
Ja töistä takaisin tullessa sama lenkki.
Saas nähdä onko huomenna luvatut -11 apua!

Mut hei, kiva kun kävit mun kanssa iltapalalla
ei mulla sen kummempaa tarjottavaa ollut tällä
kertaa, mutta ei sitä koskaan tiedä seuraavalla kerralla?
Joten tulethan takaisin:)

Tv Rea

Laiskottaa

Huomenta

Mietin tässä monenakin päivänä, että miten musta on tullut
näin totaalisen laiska, etten jaksaisi millään mennä edes ulos
vapaapäivinä.
Kai se on tämä ikä ja se ettei kukaan ole pakottamassakaan.
Tänään vaan on pakko lähteä ainakin tyttären luo käymään.

Nyt kun kurkkasin ulos, huomasin että on alkanut sataa lunta.
Ja huomiseksi on luvattu -11 astetta tänne Helsinkiin.
Huh, mitähän sitä laittaa päälle, kun minulla on jo pitkään
ollut paljon vaatteita vaikka pakkasta ei ole montaa kertaa ollut?

Pakkasesta tulee mieleeni lapsuuden ajat.Siihen aikaan oli todella
kylmää.Muistan että meillä sisaruksilla oli huopatossut.

Ajatukset hyppii siellä sun täällä.......

toivottavasti herne piipahtaa kylässä:)

Hiirten juhla

Hiiritäti riimiin hyppäs
sanan sieltä täältä nyppäs
sanoi; kivaa tämä Oi
kun riimin tänne loi!


Hiiritäti pullaa paistoi
hiirivaari sitä maistoi
sanoi; lisää kanelia
kutsui tupaan Tanelia

Kutsu annettiin suutari Tossulle
sekä pihan pienelle possulle
Kutsun sai myös leipuri Pullea
jolla vatsa suuri ja mullea.

Hiirimuorilla keittiössä hoppu
sokeri ja kaardemumma loppu
hiirivaarille kiire tuli puotiin
sieltä aineet pikapikaa tuotiin.


Hiiripojat kutsuja laittoivat
hiiritytöt niitä reppuun taittoivat
kiirettä touhua hiirten tuvassa
suuren suuret juhlat kun luvassa


Vielä puuttui listasta rotta
voiko tämä edes olla totta
unohtuiko sedät ja serkut
pöydillä notkuivat valtaisat herkut

Hiirentuvassa juhlat on suuret
siellä syödään juustot ja juuret
pihan puissa nakerrus napse
pikkutassujen nopea kapse!

Hiirineidot tanssin tahtiin
sulhot kutsuu, valssin mahtiin
häitä tiedossa on kohta
silloin syödään kunnon lohta

Sekä juodaan juhlamaljat
cokacolat ehkä kaljat
hiirten vesistä keitetyt
mansikkamehuilla peitetyt!

lauantai 12. joulukuuta 2009

Päivän saldo

Niin se tämäkin päivä on mennyt totaalisesti laiskotellessa.
Tuli internetnarkattua myöhään ja siksi heräsin myös
tavallista myöhemmin.No, kyllä sitä sitten ehtii taas
koko viikon herätä aamuyöstä, kun on töihin mentävä.

Eipä silti, mitähän sitä sitten keksisi tekemistä jos olisin
työtön?
Joo, tuli syötyä karkkia ja Fazerin sinistä taas koko viikon  edestä.
Ulkona on ollut liian kylmän näköistä ja vaikka systeri soittikin innoissaan
uudesta kuntoilu ohjelmasta, hän on nimittäin vähän huolissaan
mun kunnosta ja ihan kiva, mutta en ole oikein jaksanut tuonne
ulos kylmään lähteä kävelylle yksin.

Huoh, jos huomenna saisin aikaiseksi...................

Tango



Boteron kanssa  joskus tanssintahdit
 ottaa vallan ja mielenhurjanmahdit!
Samaan vetoon  häipyy kyllä tangot
kaapista suuhuni pistän hyvät mangot!

Mutustelen niitä ja elämästä pidän
matkustelen välillä, lännet sekä idän
maita ja mantuja kierrän  tutkin
välillä virkaani hoidan ja hutkin!

Sanat jo loppuivat , kesken jäi riimi
apuun löytyykö foorumin tiimi?
Huomenna tänne taas tulla lupaan
katsomaan onko tutut tulleet tupaan


keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Kööpenhaminassa


Muutamia vuosia sitten

Kööpenhaminassa

otettu kuva

katutaitelijasta.


Nukkeja Tallinnassa


Pari vuotta sitten kuvattu Tallinnalaisessa

sisustusliikkeessä.

Ihania nukkeja vai mitä?


50-luvulta


Keskellä pikkusiskoni ja -veljeni, vuodelta 1954 (luulisin)


tiistai 8. joulukuuta 2009

Hassu jouluväki

Olipa kerran hassu joulutonttu
asuntona pieni lumimonttu
oli myös hassu joulupukin muori
kinkkua kokkaili banaaneja kuori

Joulupuuron hän kerran keitti
sekaan purkkapaketin heitti
hernekeittoon suklaata laittoi
esiliinan päähänsä taittoi

Joulupukki päätä pyöritti
kokille soitti partaansa nyöritti
saapui kokki iloinen pullea
vatsa pyöreä suuri ja mullea

Kattilaan hän kaatoi rokkia tangoa
hedelmäkulhosta palan mangoa
tanssi alkoi jouluväen tuvassa
mitähän kummaa nyt oli luvassa?

Sikin sokin koko jouluväki
tuvan seinällä kukkui pieni käki
mikä nyt neuvoksi väelle hassulle
miten käy kinkkunassulle?

Kanalaan juoksee kokki uusi
orrella kaksi kanaa jo huusi
Huanita sekä Carmensita hieno
ensimmäinen kuin naapurin Vieno

Paistiksi eivät suostu kanat orren
lentävät päälle suuren oljenkorren
sieltä kaakatus kova sota alkaa
hyppivät kilpaa vaihtavat jalkaa

Ulkoa kuuluu suhinaa siipien
hassuväki ulos häipyy hiipien
enkelin hempeä laulu kun kaikaa
onnea suloista väessä saa aikaan

Muuttuu jo koko hassu jouluväki
seinällä ei enää kuku käki
joululaulut alkavat kaikua
äänet kauniit tuvassa raikua

Tontut tekevät lahjoja lapsille
mummoille vaareille harmaahapsille
kaikki nyt hyvin joulu pian koittaa
ilo ja onni sydämissä voittaa!

maanantai 7. joulukuuta 2009

Siilipoika

Siilipojalla on piikkinen takki
päässä silkkinen harmaa lakki

rinnassa sykkivä sydän pieni
ruokana suuri herkkusieni


Siilipoika pirteä iloinen
harmaanruskea puolikiloinen
hiljaa ruohikossa kulkee
iltaisin pyöreät silmänsä sulkee!