Translate

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Göteborgin matkalla tapahtunutta




Göteborgin matkalla asuin erään sukulaisen luona
alueella missä asuu enimmäkseen maahanmuuttajia.
Siitä vain muutama kilometri Hjällbo nimiselle alueelle
missä -18 vuotias Nancy murhattiin julmasti viime
keskiviikkoyönä.
Koko alueen nimi on Angered , missä asuu
nykyään enimmäkseen
maahanmuuttajia maailman joka kolkasta.

Juttua syntyy vaikka ratikkapysäkillä ja iloisia
ihmisiä tapaa kaiken aikaa.
Mutta kaikki eivät tietenkään voi hyvin.
Monet ovat hyvin traumaattisia ja täynnä vihaa
ja käsittelemättömiä tunteita ja vaikeita tapahtumia.

Kulkiessani siellä katselin tapani mukaan ihmisiä
ja siellä täällä näkyi mm nuoria miehiä
joiden olemus oli todella säälittävä.
Yksinäisyys vieraassa maassa saattaa olla
ylipääsemättömän vaikeaa ja psyykkisiin vaikeuksiin
on vaikeaa saada apua, jo kielenkin kannalta.

Siksipä onkin tärkeää että ihmisillä olisi paikka missä
kokoontua ja missä saa puhua omalla äidinkielellään.
Tällaisia paikkoja löytyy vielä Göteborginkin ympäristöstä
mutta monia paikkoja on suljettu.
Se on hyvin ikävää, sillä eristyneisyys kasvattaa lisää
psyykkisiä vaikeuksia ja alkoholin sekä narkoottisten aineiden
käyttö lisääntyy.

Uskoisinkin että tämänkin hirvittävän Hjällbossa tapahtuneen
murhan tekijä on ollut joku narkomaani.

Googlasin Göteborgs Posten sivuilta aiheesta
Siellä kerrotaan että poliisi on pidättänyt miehen
jonka epäillään tietävän murhan tekijän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti