Muistojen mylläkässä

Palasin illalla taas Helsinkiin ja omaan yksinäisyyteeni.Paluumuutosta on nyt aikaa jo lähes kaksi vuotta.
Käynti Göteborgissa vanhimman siskon ja kahden veljen ja muutaman tutun
ja ystävän sekä sieltä yhtenä päivänä junalla
tunnin verran tapaamaan parasta ystävääni, teki
tunteille tosi kepposen!
Olin vakaasti päättänyt palata takaisin.Mutta nyt kun on taas ollut aikaa
miettiä ja kelata kaikkia tuhansia virheitä, mitä  olen elämässäni tehnyt
en taidakaan rynnätä yhtään minnekään.

Nyt on vaan pakko yrittää sopeutua tähän maahan ja kaupunkiin.
Vaikka useimmiten tuntuu siltä, ettei tämä olekaan entinen kotikaupunkini!
Miten tämä voi olla?
Kaikki on niin erilaista, jopa kieli on muuttunut !

Mutta haloo, ei ihmekään -- onhan tästä kulunut vuosikymmeniä!

Kävin entisellä työpaikallani ja oli kiva nähdä muutama vanha työkaveri.
Talo oli hiljainen ja sain kuulla että moni entisistä työkavereista oli lopettanut.
Oli kiva kuulla että olisin tervetullut takaisin, jos vain paikka tulisi vapaaksi.
Työpaikkani ( siis sen entisen) ulkopuolella tapasin monta vanhaa tuttua suomalaista
ja monet heistä luulivatkin minun jo muuttaneen takaisin.
Useat ruotsinsuomalaiset nimittäin palaavat melko nopeasti takaisin, sillä
kun turhat luulot ja haaveet ihanasta entisestä kotimaasta osoittautuvatkin
karkeaksi totuudeksi siitä ettei täällä olekaan unelmien maata, on paluulipun oston aika koittanut!

Minäkin kävin tänään ostoksilla, en kuitenkaan paluulippua vaan ihan tavallista ruokaa.
Tavattiin nuorimman siskon ja hänen miehensä kanssa Itäkeskuksessa
kahvikupin ja supersuuren korvapuustin äärellä.
Pyörittiin sitten siellä ihmisvilinässä niin että alkoi pyörryttää!
En voi sietää mitään alennusmyyntihälinöitä ja pääsinkin sitten systerin autolla
kotiin asti.

Hmmm...maanantaina töihin! Ei kyllä nyt täytyy lopettaa, neiti Negatiivillä ei
tällä kertaa ole muuta sanottavaa!